19.4.2013

Vuoden 2013 tavoitteita!

Koska mie rakastan kaikenlaisia listoja ja asioiden ennakointia ja suunnittelua tosi paljon, enkä alkuvuodesta ole jaksanut miettiä, niin ajattelin kirjailla vuoden 2013 tavoitteita nyt ylös. Ensi vuonna on sitten hauska katsoa, että mikä toteutui, vai toteutuiko mikään. :)



1. Näe kasvattajaa ja muita D-pentuja enemmän. Joo, viime vuonna näin kasvattajaa muutaman kerran ja osa muista pentueen pennuista treffattiin myös 1 -v. synttäreillä. Haluaisin kuitenkin tulevan vuoden aikana nähdä sekä kasvattajaa että muita pentuja useammin ja vertailla kuinka paljon Timi ja muut muistuttaa toisiaan ja kysellä myös kuulumisia muilta. :)

2. Käy kaikissa mahdollisissa mätsäreissä, minne pääset. Ja vielä koiran kanssa, niin aina parempi. Mielestäni mätsärit on tosi hyvä tilaisuus totuttaa koiraa, sosiaalistaa sitä, harjoitella näyttelyihin ja samalla itse tutustua uusiin rotuihin ja ihmisiin, kaikin puolin siis hyviä kokemuksia vain on. Harmittaa, että -12 vuonna ei tullut käytyä ollenkaan missään mätsäreissä, huoh.

3. Näyttelyt. Ensinnäkin haluan Timin oppivan seisomaan kunnolla ja näyttämään hampaat. Sitten voitaisiin lähteä jo joitakin oikeita näyttelyitä kohti!


"etsi kuvasta koira"
4. Lisää koiramiittejä. Harmittavan vähän tulee Timpatsun kanssa tavattua muita koiria, mutta joka kerta kun nähdään, niin onhan tuo aivan innoissaan ja siksi toivoisinkin että tämän vuoden aikana tulisi treffailtua muita wuffeja enemmän.

5. Luoksetulo ainakin 98 % varmaksi. Ollaan viimeisen puolen vuoden aikana edistytty luoksetulossa huimasti ja toivon, että tämän vuoden aikana saataisiin sitä entistä varmemmaksi. :)

6. Lisää kaupunkikiertelyä. Tykkään hulluna käydä kiertelemässä ja katselemassa kaupungilla, niin useammin pitäisi ottaa myös koira mukaan!

7. Opettele Timin kanssa rauhoittumista. Tässä meillä on kyllä tekemistä, koska Timi on hirveä touhottaja ja menossa aina joka suuntaan, niin tuossa onkin opettelemista.

8. Totuta Timi paremmin lapsiin. Lapsethan on maailman paras asia, siitä Timikin on varma! On kivaa kun ne juoksee, pomppii, kiljuu, tekee äkkinäisiä liikkeitä, on niin pieniä että niiden käsistä voi viedä kaiken ja lisäksi ne "komentaa", mutta antaa silti tehdä kaiken, wuhuuuu. Eli joo, Timi pitää saada rauhoittumaan kunnolla lastenkin seurassa.

Eiköhän tässä nyt ole aivan tarpeeksi tekemistä tälle vuodelle, huh huh! Tekstin kuvituksena kuvia eiliseltä ulkoilulta. Oma piha on paras piha ♥ Onneksi lumetkin alkaa jo sulamaan, jee!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti