20.9.2016

Elämä liikkuu ei se voi seisahtua

Olin vielä muutama vuosi sitten ihminen, jonka mielestä maailman ainoa oikea lemmikkieläin oli koira. En voinut ymmärtää kissojen omistajia, sillä lapsuudesta mieleeni olivat jääneet vain kissat jotka protestoivat pissaamalla sängyn alle ja olivat vielä hirveän ilkeitäkin. En ymmärtänyt mitään eläinten käytöksestä, vaan olin vain päätynyt siihen, että kissaa en ikinä omistaisi.

Sitten vuodet menivät eteenpäin ja alkoi vähän jotain järkeä löytyä tähänkin päähän. Ajat ovat muuttuneet melko paljon siitä, kun olin vielä se tyttö, joka juoksi jokaisessa koiratapahtumassa ja halusi osallistua kaikkeen tekemiseen. Se tyttö, joka talkoili vesisateessa itselleen pisteitä, joilla pääsisi mukaan treeniryhmiin. Olen aika varma, miten elämäni olisi mennyt, jos Luigi olisi jäänytkin meille. Olisin ehkä lähtenyt opiskelemaan vuonna 2014 lemmikkieläinhoitajaksi, ottanut Luikeron sinne mukaan ja olisimme treenanneet tokoa ja agilityä, ja olisin ollut juurikin se tyttö, joka harrastaa koirien kanssa päivittäin ja viikonloput menee koiranäyttelyssä.

Huhtikuussa 2014 Luigi kuitenkin palautui kasvattajalleen ja minulla oli muutama kuukausi aikaa mietiskellä suuntaa elämälleni. Kouluvalinnan myötä tutustuin aika moneen erilaiseen ihmiseen ja aloinkin huomata, että ehkä se koiratyttö-elämä ei ollutkaan niin minua varten. En enää ollut se, jonka kaikki vaatteet olivat koiran kuolassa ja koiran karvoissa. En ollut se, joka heräsi 2 tuntia aiemmin koiran kanssa lenkille, muttei ikinä muka ehtinyt laittautua, kun juoksenteli vaan paikasta toiseen.

Barbara ja Timi.

Olin kuulkaa aina ihan varma siitä, millaista elämäni tulee olemaan. Täytän ensi vuonna 20 ja tavoitteenani oli aina, että parikymppisenä mulla olisi jo kolme koiraa, joista ainakin yhden pitäisi olla harrastuskoira. Nyt minulla on yksi, eikä sekään varsinaisesti mitään harrastusta varten. Tässä kun tuijottelen lääkepöllyissä olevaa Timiä, huomaan kuitenkin, että kaikki on ihan hyvin näin.

Kun täytin 18, halusin mennä vielä kasvattajan peruskurssille, mutta nyt on jo 3 kurssia tainnut mennä ohi, enkä ole ilmottautunut yhteenkään. Seuraan kyllä välillä näyttelytuloksia, katselen koiratapahtumia, mutten saa niistä sellaista innostusta, että ihan oikeasti lähtisin sinne. Olen huomannut, että olen vuosien saatossa kerännyt ihan liikaa koiratavaroita ja pikku hiljaa olen myynyt niistä turhia pois. Timi on koira, joka on tyytyväinen hirveän vähään ja tarvikkeetkaan ei tarvitse aina sitä priimaa olla.

Leonardo<3 br="">

Tämän vuoden kesällä haaveilin koiranpennusta ja olin jopa yhteydessä useampaan kasvattajaan. Tällä hetkellä olen kuitenkin hyvin onnellinen siitä, etten mistään sitä pentua ostanutkaan. Ei kai tullut vielä ihan sellaista eteen, jonka olisin juuri sillä sekunnilla halunnut kotiuttaa.

Tiedättekö mitä? Mulla olisi tarkoitus valmistua nyt tulevana jouluna. Jos saan kaikki asiat jotenkin järjestykseen ja hirveän määrän itsenäisiä tehtäviä tehtyä, niin paperit olisi kädessä joulukuussa. En kuitenkaan aio siitä hirveämpää stressiä ottaa, sillä en tiedä yhtään, mitä haluaisin tehdä koulun jälkeen. Tavoitteita on ja uskon, että löydän taas jotain kiinnostavaa. Nykyään vapaa-aikani kuitenkin kuluu aika pitkälle kuntosalilla ja yritän kehittää itseäni sillä puolen.

Koiraharrastus on nyt vain se harrastus ja rakastan yli kaiken sitä, kun joku karvainen otus juoksee sinua ovelle vastaan, kun tulet kotiin. En kuitenkaan enää jaksaisi pissaavaa pentua tai koirakouluja iltaisin. Jokaisella kai meillä on välillä hetkiä, kun elämä tuntuu tyhjältä ja huomaan ainakin itse silloin alkavani selailla pentueita ja tutkia mahdollisuuksia uuteen koiraan. Kun tiedostan sen, että haluaisin koiran vain elämäni täytteeksi, niin tajuan myös sen, ettei siinä olisi silloin mitään järkeä. Kun elämääni tulisikin taas joku muu juttu, niin jäisikö koira sivuun, kun olisin sen ostanut vain täytteeksi?

Tästä tekstistä nyt puuttui se punainen lanka, millä ajatuksella aloin sitä kirjoittamaan. Halusin vain sitä sanoa, että olen muuttunut niin paljon vaikkapa viime vuodesta tai kolmen vuoden takaisesta. Olen tässä vain ja menen eteenpäin, ajatuksethan mulla hyppii kokoajan ja voi olla, että huomenna yhtäkkiä olenkin taas selailemassa pentusivuja.

PS. Timillä leikkauksen jälkeen kaikki hyvin, hirveän vahvat lääkkeet annettu leikkauksen aikana ja tosi väsynyt koira täällä vain. Kirjoittelen myöhemmin lisää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti